HYVÄÄ ALKANUTTA VUOTTA 2022!
Uusi vuosi tuo mukanaan jo pari vuotta läsnä olleen pandemian lisäksi meille myös muita historiallisia asioita, kuten uudet hyvinvointialueet ja Suomen ensimmäiset aluevaalit. Varsinais-Suomen hyvinvointialueeseen kuuluu jatkossa 27 kuntaa.
Miksi jokaisen varsinais-suomalaisen tulisi äänestää näissä vaaleissa? Aluevaaleissa valitaan luottamushenkilöt uuteen aluevaltuustoon, hallitukseen ja lautakuntiin päättämään meidän jokaisen asioista. Vaaleilla valitaan toisin sanoen ne henkilöt, jotka päättävät siitä, miten, missä ja millä resursseilla tulevaisuudessa sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluiden tuotetaan.
Hyvinvointialueille siirtyy kunnilta iso osa hyvinvointipalveluja, joita ovat mm. terveydenhuolto, erikoissairaanhoito, sosiaalihuolto, mielenterveys- ja päihdepalvelut, varmmaispalvelut, oppilas- ja opiskelijahuolto, pelastustoimi ja lasten sekä perheiden palvelut. Puhumattakaan ennalta ehkäisevästä työstä ja sen järjestämisestä entistä paremmin tulevaisuudessa. Voimme siis yhteen ääneen todeta, että näissä vaaleissa on todellakin kyse ihan jokaisen elämään liittyvistä palveluista ja me haluamme vaikuttaa. Muutos on laajamittainen ja sen tulisi olla valmis vuoden 2023 alussa. Työtä on valtavasti.
Aluevaalit lähestyvät nopeasti (ennakkoäänestys alkaa jo 12.1. ja päättyy 18.1.) ja varsinainen äänestyspäivä on sunnuntaina 23.1.2022.
Käytäthän ääntäsi näissäkin vaaleissa!
LAURA YLI-ARVELA 738 , Kokoomuksen aluevaaliehdokas
Vaivattomasti palveluihin - laadusta tinkimättä ja kustannuksia lisäämättä
Kommentit
Lähetä kommentti